spok

Kiitos mielettömästä määrästä palautteita, en millään ehtinyt vastata läheskään kaikkiin. Hurjasti tuntuu Leeviin samaistuvaisia poikia Seinäjoelle kerääntyneen, toivottavasti törmäilette. Pyydän anteeksi edellisen osan asettelua, joka häiritsi muutamaa lukijaa. Ehkäpä tässä osassa paremmin, toivottavasti pidätte. :)

(En tiedä miksi, mutta tämä osa oli ilmestynyt herkku.net:iin, vaikka postasin sen tänne. Joku muu huomannut samanlaisia kömmähdyksiä sivuilla? Toivottavasti nyt onnistui.)



2. Osa

Haistattelua ja uudet vaatteet



Me oltiin tunnettu Miken kanssa nyt viikko. Okei, ollaan rehellisiä, sitoutumista pelkäämättömiä ihmisiä ja sanotaan et me oltiin seurusteltu viikko. Viikko! Ja mä olin nähnyt sen kolmesti. Kolmena päivänä seitsemästä. 7-3=4. Eli mä olin nähnyt sitä suhteellisen vähän. Teron kanssa me oltiin nähty päivittäin! Mikä tosin johtu siitä, et me käytiin samassa rakennuksessa koulua. No mut kumminki! Mä halusin nähä Mikkeä enemmän. Se oli perunut tämän päiväisen ja mä olin aika käärmeissäni sille.

Lähin sit Susannan ja Aleksin kanssa itsesäälimatkalle Vero Modan ihmeelliseen maailmaan, mikä osoittautu täydeksi katastrofiksi. Miksei kalenteriin merkata etukäteen niitä päiviä jolloin on parempi jäädä sängyn pohjalle harjoittamaan... Joogaa.

**

Me oltiin ravattu koivet ruvella kaikki Seinäjoen vaateliikkeet. Mä en ymmärrä, miten joillain riitti energiaa. Mä kävin Jack&Jonesilla ja Intersportissa. Se siitä! Miksi pitää vaivautua koluamaan kaikki mahdolliset rekit läpi, ku kuitenkin ostaa ne kaikista hienoimmat siitä ekasta kaupasta? Me oltiin lähetty siis ettiin "kouluvaatteita". Tiedättehän, kun koulu alkaa, niin tarvii uuden vaatekerran ja sit törmää ainakin kolmeen poikaan käytävällä, joilla on samanlainen t-paita? Ärsyttävää.

Tällä hetkellä me istuttiin Susannan ja Aleksin kanssa Hannassa ja Kertussa "kahvilla". Eli mä join kaakaota, ne joi teetä ja Susanna valitti kesän jäätelökiloja, joita Aleksi ei tuntunut näkevän.

"No tässä! Kato nyt, kauhee jenkkakahva!"

Aleksi katto muhun ja pyöritteli silmiään.

"Joo, ihan selkeesti, saat ainakin pari senttiä sormien väliin, ihan kauheeta!" Mä vahvistin Susannaa.

"He he, hyvin hauskaa Leevi."

"Mitäs, käyttäytyykö Leevi jotenkin huonosti?" Mä kuulin tutun äänen selkäni takana, enkä voinu estää sitä helkutin typerän näköistä hymyä nousemasta mun kasvoille. Mä käännyin ja osoitin epäilyni oikeiksi, Mikke.

"Ei se ny mitenkään tavallista huonommin", Aleksi sano, eikä kiinnittäny pahemmin huomiota Susannan kuolaavaan olemukseen, tai mihinkään muuhunkaan. Soli ostanu jonkun ihme opuksen Suomalaisesta.

"Pitkän päivän matka yöhön!" Mikke yhtäkkiä hihkaisi ja nappasi Aleksin kirjan. Siitä lähti liikkeelle tapahtuma ketju, jonka lopuksi mun olo oli tosi tukala. Mikke istui pöydällä, sen kaveri mun vieressä, vielä hetki sitten vapaassa olleessa tuolissa, ja ne puheli maailmankirjallisuudesta yhtä leppoisasti ko säästä!

Okei, okei! Myönnetään. Mä en koskaan lukenu mitään. No jos Aku Ankkaa, koulukirjoja ja sivistyssanakirjaa ei lasketa. Ai miks mä luin sivistyssanakirjaa? Se, että pitää kirjaa kädessä on melkein sama, kun jos lukis sen. Ja se kirja totisesti oli mulla usein kädessä! Toisaalta Studia oli suurin piirtein saman kokonen, miks mä en käyttänyt sitä? Oikeesti hei, maailman huonoin piilo pornolehdille on patjan alla. En mä nyt väitä, et ne mitenkään huippupiilossa jossain kirjan välissäkään on, mut ainakin on omaperäinen piilo...

No joka tapauksessa, tää fakta vaikutti valitettavan paljon siihen, että mä en voinu seurata vieressä käytävää keskustelua kovinkaan syvällisellä tasolla. Toki mä yritin. Hei, mä yritin kaikkea muutakin mahdotonta! Mielessä kävi ainakin tiputanssi ja skeittaaminen. Kummastakaan ei tullu se mun juttu. Mut en mä mitään siitä poikien keskustelusta ymmärtäny. Ja kerrankin sei johtunu mun huonosta sanavarastosta. Pojat vaan sattu puhuun aiheesta, josta mä tiesin tasan sen verran et Agricola loi Suomen kielen.

Tässä mielessä mun stereotypinen homokuva romahti ja Mikke keräili itkien palasia purkkiin, mä en lukenut kirjallisuutta. Mä en tykännyt kirjoista, mä en ravannut kirjastossa, enkä mä kirjoittanu vapaaehtosesti ku tekstareita. Musta kirjat jouti ihan hyvin nostamaan mun sängyn päätyä, leikkimään katkennutta pöydän jalkaa tai vaikka sytykkeeksi. No mut ei mun tarvinnu olla se kulttuurihomo! Mähän voisin olla se kokkaava, vaikka poltinki just nuudelit pohjaan, tai sit se stailistihomo! Se on niist kyllä ärsyttävin.. Mut enhän mä tiedä, et kuinka ärsyttävänä muut mua pitää, ei oo kato tullu kysyttyä... "Hei, oonko mä susta kuinka ärsyttävä asteikolla 1-5?" Päätetty, mä oon stailistihomo. Jos tää tarkoittaa nyt sit sitä, et mun on pakko shopata 24/7, niin ei kiitos! Jalat jo nyt ihan tuska kunnossa. Että mä vihaan sitä televisiosarjaa...

Ne oli jutelleet kolmen matopelin ja kahden Space Impactin verran ja nyt joku keskeytti mun Canal Controlin aika hemmetin pahasti.

"Leevi!" Susanna sano aika tiukkaan sävyyn

"No?" mä tiuskaisin takaisin ja se katto mua vähän alta kulmain.

"Sori, hei, mua vaan väsyttää, mitä?" Mä kuulostin omiinkin korviini harvinaisen teennäiseltä. Varmasti kuulsi läpi, et halusin pois paikalta ja äkkiä!

"Mä vaan sitä, et ootsä ton Miken kaa?" se muka madalsi ääntään. Kaikki kuitenki jähmetty ja käänsivät katseensa muhun.

Samassa Mikke pomppas ylös pöydältä ja kaato mun kaakaon farkuilleen. Sen kaveri katto sitä vähän hämillään.

"Öö, joo, tota, mun pitää mennä ja ..." Tässä vaiheessa, mä tajusin, et joku oli pahasti vinossa. Mikke keräs pussukkansa, heitti repun selkään ja kirmas ulos lähimmästä luukusta, jossa luki exit. Sen kaveri katto meitä hetken. Sit se katto muhun ja ihan yllättäen kysy: "Kuule, ootsä Miken poikaystävä tai jotain?" Ja mitä mä tein? Mä pyöritin päätäni.

"Eiku mä vaan, et kun mä oon jo hetken aatellu, et jos Mikke olis poikiin päin ja.."

"Sori mut mun on pakko mennä", mä sanoin nopeesti ja tajusin samassa, et olin just menny myöntämään tietäväni asiasta enemmän ku ehkä olis ollu suotavaa.

"Leevi hei", se poika sano ja katto mua jotenkin anovasti.

"Mitä? Kysy siltä! Sä oot sen kaveri! Jag behöver inte förklara ingenting! Jag har känt honom en vecka och ny jag måste.. Vittu!" Mä löin mun kamat tosi homomaiseen olkalaukkuuni ja painelin ulos samasta luukusta kuin Mikke noin minuutti sitten.

Että mua otti päähän! Mun jalat oli kipeet, niinku joku terävähampainen olis käyttäny niitä puruluina, mun päätä särki, mun laukku painoi ja mä olin just mokannut pahemman kerran. Lysähdin johonkin hemmetin puistoon järkyttävän kovalle ja ruman väriselle penkille ja huokasin syvään. Joku vekara lauloi viereisellä leikkikentällä: "Voisko paremmin tää päivä enää alkaa~" Ironista?

Mun kännykkä piippas: "1 meddelande mottaget"

"Moi, sori et mä häippäsin sillai. Tulisitsä tänään illalla käymään niin juteltas? Mä haluisin selittää. Mikke" Katoin ruutua tosi hämilläni. Se haluis selittää, et miks oli kaatanu mun 1,40 maksaneen kaakaon housuilleen ja luistanut paikalta kuin pahainenkin roisto?

"Ok. Oon siellä kaheksalta ja sä oot mulle 2e velkaa" Pitihän mun nyt saada jotain henkisistä kärsimyksistä! 60 senttiä kattoi ne tällä kertaa. Siltä tuli vaan "ok" ja mä tiesin et joku oli oikeesti huonosti. Mikke ei ollut kysynyt saiko maksaa luonnossa, mikä oli sen vakio vastaus kaikkeen. Ihme kun ei maksanu vuokriaankin sängyllä maaten, tai mistä mä tiesin? Mä nousin ylös ja lähin lampsimaan kotiin. Olisin päässy Aleksin kyydissä, jos olisin ollu tarpeeksi fiksu jäämään niiden seuraan. No hemmetti, hyötyliikuntaa!



**



Mulla oli uudet farkut, ja ne istui. Herran jumala, ne istui! Mun takamus oli jotenkin epämuodostunut. Oikeesti! 29 oli ihan liian pieni ja 30 ihan liian iso. Vaateketjujen pitäis tehdä kokoa 29 ja puoli, niin mulla olis jotain toivoa. Nää oli kokoa 29 ja luultavasti maanantai painos.

Mä olin ostanut pari uutta paitaakin ja pakkohan mun oli sit heti testata, josko ne näytti edelleen hyvältä. Tietty mä olin kokeillu niitä siellä kaupassakin, mutta ei se ollu sama asia. Siks mä säilytin aina kaikki kuitit. No joo, ihan hyvältä ne näytti omastakin peilistä. Mä heitin vielä kännykän taskuun, kortsupaketin laukkuun ja hymähdin. Joo, en mä raskaaksi tulisi, mutta en mä kyl halunnu mitään tautiakaan keneltäkään. Liikaa elämää elämättä.

Ei me oltu vielä sen pidemmälle päästy. Meidät keskeytti aina joku hyvin kiireellinen ja huomattavasti tärkeämpi juttu. Niinku esim. viimeksi meidän nurmikko oli pitänyt leikata just sillä sekunnilla. Ja sitä edelliskerralla Suvi päätti piipahtaa. Se ei ees pyytäny anteeksi häiriötä! Musta tuntuu, että mulla ja mun oikeella kädellä on edessä loistava tulevaisuus. Se ei ainakaan koskaan lähtisi toisen miehen matkaan.

Hyppäsin kenkiin, huikkasin tulevani myöhään ja pamautin oven kiinni. Mammalta tulis viimeistään puolen yön aikaan viesti, mut mä päätin miettiä sitä sitten. Ojan yli, puun ohi, tien yli, pari askelta, portaat ylös ja tadaa! Mä olin perillä. Aika hemmetin kätevää, että Mikke asu, tavallaan, meidän naapurissa.

Painoin sen summeria jo toistamiseen. Oliko se unohtanu mut? Ajatukset pyöri päässä. Tietty soli lähteny sen kaverinsa kanssa tuulettumaan. Nojasin sen oveen, mikä osoittautu huonoksi ideaksi. Mikke ko päätti avata yks kaks ja mä rämähdin selälleni eteisen lattialle.

"Ai hemmetti! Vois vähän varottaa!"

"Anteeks. Mut tota.. Sun pitää mennä."

"Mitä? Justhan mä tulin?" Se tarjos mulle kätensä ja veti mut ylös. Mä tuikkasin nopeen suukon sen poskelle ja pieni hymyn tapainen kävi sen huulilla. Okei, ehkä mä näin harhoja? Se näytti tosi masentuneelta ja jotenkin raihnaselta. Emmä tiedä. Väärältä.

"No, mikä on?"

"Tuu ny Mikke sisään sen vieraas kanssa."

Se yritti vissiin viestittää jotain, mut mä en tajunnu, ku en tuntenu sitä vielä kauheen hyvin. Samas tosi epämiellyttävä ajatus ilmesty jostain mun päähän, ja mä katoin Mikkeä hitaasti. Se näytti mulle ovea. Mä painelin jo jokseenkin vihaisena sisälle taloon ja se sen kaveri istu niitten sohvalla. Tai no en mä tiedä, oliko se sen sohva.. Mikke vaan asu solussa, jossa asu kolme muutakin tyyppiä ja mä nyt oletin, et toi oli yks niistä.

"Leevi, mun pikkuveli Niklas, Niklas Leevi." Mikke esitteli meidän. Okei, mä näytin varmasti tosi viisaalta. Mä auoin suutani ku kala kuivalla maalla ja kattelin veljesten välillä, kuin tarkistaakseni et ne molemmat oli oikeesti siinä. Ensinnäkin Niklas näytti Mikeltä tasa ei yhtään. Ja toiseksi, ilmapiiri oli tosi painostava. Olikohan ne riidelleet? Mä en ees muistanut hävetä äskeisiä ajatuksiani...

Niklas nousi ja kätteli mua. Se naurahti vähän, vissiinkin mun säikähtäneelle olemukselle. No hei, jos se oli päättäny käydä käsiksi, niin mä olisin jääny kakkoseksi alta sadasosan!

Mikke istu sohvalle ja paino päänsä käsiinsä. Mä urheana poikaystävänä halusin juosta pois asunnosta, mieluiten oman sängyn alle turvaan. Sain kuitenkin hillittyä mielihaluni, vakuuttelemalla että sängyn alla on mörköjä, ja istuin huoneen ainoaan nojatuoliin.

"Haluisko joku nyt selittää, et mitä on menossa ja miten mä liityn mihinkään?"

Mikke katto mua nopeesti ja huokas syvään. Sit ne alotti samaan aikaan, niinku kunnon sudenpentujen kuuluu.

"Niklas ei tienny musta." "Mä en tienny Mikestä."

Okei, no se oli tullu selväks jo päivällä, kertokaa jotain uutta?

"Niklas ei oo oikein ok tän jutun kaa." Mä tietty hivuttauduin heti hiukan kauemmas tosta pojasta, joka oli mua huomattavasti pidempi ja tukevampi, ja käsivarsista päätellen se tiesi mihin piti lyödä jos sillä päällä sattui olemaan.

"Mä oon ihan tarpeeks ok, en oo nostanu sormeakaan!" Sen kädet puristu nyrkkiin, mikä ei voinut olla hyvä merkki.

"Ootsäkin noita?" Se kysy multa. Mä en ehtiny edes vetää henkeä, kun Mikke oli jo vastannu: "Ei se oo."

Mä katoin eka Mikkeä ja sit Niklasta.

"Vittu sä oot huono valehtelmaan. Näkeehän siitä nyt naamasta, et se on nainu sulta aivot tohjoksi. Hyi vittu!"

Niklas katto mua inhoten ja mulla keitti.

"Mitäs vittua se sulle kuuluu, ketä sun veli nai ja ketä ei?" Samassa sen nyrkki oli mun poskella, eikä ollenkaan millään paijaus meiningillä. Mä olin maassa ja Niklas hengitti jotenkin raskaasti mun yläpuolella. Sen toinen jalka liikku ja sit multa pimeni.

**

Mä heräsin sängyltä. Tutulta 80 senttiseltä. Siinä oli vissiin vieläkin sen kahvitahra Miken jäljiltä. Pyykin pesu ei kuulemma ollu sen juttu. Mikke ilmaantu oven suuhun. Se pyöritti lusikkaa kupissa, mistä aiheutu aivan julmetun kova ääni!

"Lopeta toi", mä tiuskaisin turhankin ilkeesti. Mutku sattu!

"Sori. Otatsä kaakaota?" Mua alko naurattaa. Mä makasin mun poikaystävän sängyllä, huonommassa kunnossa ku yhtenäkää krapula-aamuna elämäni aikana ja tää kysyy: "Otatsä kaakaota?" Totta helvetissä mä otin kaakaota! Eikö se tienny, et kaakao auttaa kaikeen?

Se istu mun viereen ja ojensi mukin, jonka mä otin vastaan kuin pieni lapsi.

"Kiitti."

"Eiku kiitti sulle."

Mä silitin sen selkää ja hörpin kaakaota, joka ei ollu O'boyta. Jotain opiskeliaboksin halpislitkua. Tää oli ny kelvattava, ko muutakaan ei ollu tarjolla.

"Mä haluun tietää."

"Niin mä aattelinkin, mut haluun eka sanoo, et sen ei pitäny olla täällä enää kaheksalta. Mä en olis ikinä kutsunua sua tänne jos olisin tienny. Sun on pakko uskoo mua." Se käänty kattoon mua ja mä laskin kaakaoni sen yöpöydälle.

"Totta kai mä uskon", mä sanoin ja halasin sitä.

Siitä se sitte lähti. Puhe tulva, johon mä en osannu sanoa mitään. Panikoida vaan mielessäni.

"Mä olin tullu porukoille ulos kaapista viikoa ennen. Isä otti sen huumorilla, äiti itki vähän ja isosisko totes olevansa ihan ok. Mut Niklas ei ollu sillon kotona. Ja nyt me oltiin isän kanssa menos hakeen sitä putkasta. Mä olin sillon 16 ja Niklas 15. Me päästiin paikalle ja tajuttiin et kyse oli jostain isommasta ko vain rattijuopumuksesta tai jostain vastaavasta. Oikeestaan mä toivon et se olis ollu sitä... Mut ei. Meille selvis aika nopeesti et Niklas ja sen kaverit oli hakanneet kaks muuta poikaa sairaalakuntoon. Me istuttiin poliisi asemalla vaikka kuinka kauan. Lopulta selvis, et Niklas ja ne oli kiusanneet toista niistä pojista jo kauan. Ja tää oli nyt vaan jäävuoren huippu." Mä kiedoin käteni Miken ympärille, ku aloin tajuta mitä oli tulossa.

"Isä kävi juttelees Niklaksen kanssa ja kun se tuli takas, niin se halas mua tosi tiukasti. Kyynelten lomasta se vannotti, että mä en ikinä sanoisi pikkuveljelleni seksuaalisesta suuntautumisestani yhtään mitään, en ennenkö Niklas olis kasvanu aikuiseks." Mä halasin sitä niin tiukasti, ku vaan pystyin ja kiitin luojaani, että mulla ei ollut sisaruksia. Tai ehkä mun pitäis kiittää isän saamattomuutta tai mamman e-pillereitä, kiitin kumminkin.

"Mä en oikeesti voinu tajuta, että mun pikkuveli, se jonka kanssa mä olin leikkiny vesisotaa, käyny karatessa, opetellu viheltämään, vaklannu naapurin likkoja tai käyny vohkimassa isän lompsan, oli hakannu pojan sen takia, et tää poika tykkäs pojista. Se vaan ei mahdu mun ajatusmaailmaan. Ei Niklas paljoo saanu, ku sai jotenkin vakuutettua kattoneensa vaan vierestä. Myöhemmin mä kuuntelin sujuvasti niitä tarinoita, kuinka se oli hakannu sen pojan päätä seinään ja oli hemmetin ylpee teostaan. Olis sen pitäny käydä jollain psykologillakin, mut se vissiin jätti menemättä sinne useammin ku kerran." Mä en oikeen tienny mitä mun olis pitäny sanoo. Siks mä olin hiljaa.

"Nyt se olis sit kuullu Laurilta et mä oon homo. Se tuli käymään, ja mun olis pitäny tietää jo siitä, että sillä oli jotain mielessä. Se kuiteski käyttäyty ihan normaalisti, niin mä kysyin et lähetäänkö kaupungille. Se suostu. Ja loput sä tiedätki." Mä nyökkäsin.

"Se tuli mun perässä tänne ja sano pystyvänsä keskusteleen asiasta rauhallisesti. Mä idiootti uskoin ja päästin sen sisään. Kyl me aluks juteltiinki, aika kauankin itse asiassa. Mut kun se kysy et kauanko porukat on tienny ja kun mä kerroin, niin se menetti malttinsa. Sit samassa sä tulit ja... Mun ei olis pitäny päästää sua sisään." Mä olin vieläki ihan äimänkäkenä. Siis mitä? Voisitko toistaa? Sun veli hakkas jonkun pojan siks et se oli homo? Sehän...hienoa! Ja mä olin vielä menny vittuilemaan sille... Mä olin niin taitava! Oikeesti. Harva suututtaa poikaystävänsä eksän ja vittuilee pikkuveljelle, ennenkö on edes päässy kakkospesälle itse rakastetun kanssa. Mä tarvitsin toisenkin kupin kaakaota.

Mä nousin ylös ja kömmin Miken yli. Se jäi makoilemaan sängylleen, kun mä raahauduin keittiöön, joka oli kuin pommin jäljiltä. Mä virautin kupin tiskialtaassa, ja tein uuden kaakaon mukiin. Tyrkkäsin sen mikroon ja jäin selaamaan antiikin aikaista Aku Ankkaa. Joku avas ulko-oven ja turhan kova ääninen jengi pamahti sisään. Ainaki neljä jätkää ja kaikki suhteellisen kujalla.

"Ja sit se Mirka vaan totes.."

"Vitsi mikä likka, panisin."

"Se sulle antais."

Röykkiö vyöryi keittiöön ja seisahtui, kuin aaven nähneenä.

"Moi", mä sanoin ja tunnistin Villen. Muut oli mulle outoja ja Ville vislas aika merkitsevään sävyyn.

"Eiks me Mikke sovittu, et jos toinen ei saa, niin sit ei saa toinenkaan?"

"Mee Ville vetää kätee!" Mikke huus huoneestaan ja mua alko naurattaa. Noiden kahden sanan vaihdon vois ennustaa huoinompikin ennustajaeukko.

"Onks sillä huono päivä tai jotain?" Ville kumartu lähemmäs esittäessään kysymystään ja sen henki haisi vanhalta viinalta. Mä kohautin olkiani ja yks niistä Villen kavereista tarttu mua olkapäistä.

"Jos Mikestä ei ole sänkyhommiin, niin tuu koputtaa olkapäälle." Se iski mulle humaltuneena silmää ja mua nauratti entistä enemmän. En mä nyt sokea ollut! Että vaihtaisin Miken tuohon löyhkäävään retkuun? No way!

"Anna olla Teemu. Ei oo lähelläkään sun tasoa."

"No saahan mies unelmoida?"

Mikro klinahti ja mä pomppasin ylös. Hain kupin ja kävellessäni poikien ohi mä taputin Teemuksi paljastunutta olkapäälle.

"Sori, mut mä tykkään pitkistä, ota mandariini." Mä heitin sitä oranssilla hedelmällä, eikä se saanu kiinni. Koko muu porukka räjähti nauramaan.

"Teemu hei, todellakin yli sun tason!"

Mä pääsin takas Miken huoneeseen ja lukitsin oven perässäni.

"Ei helvetti sulla on kahjoja kavereita."

"Kerro jotain uutta."

"Sä oot yhtä hämärä."

"Enhän oo!"

"Mut kyl kymmenen kertaa paremman näkönen."

"Kerro lisää."

Mä laskin kaakaoni lattialle ja konttasin istumaan Miken päälle.

"Sä oot sulosempi, komeampi, ihanampi, syötävämpi ... Onks sul pikkulusikkaa?" Kattelin muka ympärilleni lusikkaa etsien ja lopulta Mikke kyllästy mun leikkiin. Se veti mut rajumpaan suudelmaan ku koskaan aikaisemmin. Mä olin enempi sellanen hidas tutkijatyyppi, ja tässä suudelmassa oli ihan liikaa actionia mun makuun.

"No no. Joku on kärsimätön?"

"Ah-haa?" Mikke sai sanottua nuolemisensa lomasta. Oikeestaan se tuntu aika kivalta, ko joku suukotti ja nuoli poskesta...

"Nyt tuutte jätkät kattoo 2 fast and 2 furious!" Ville pamahti huoneeseen. Ja Mikke anto päänsä pudota takas tyynylle. Mä pystyin lukemaan kaikki kirosanat ja loukkaukset Villeä kohtaan sen otsasta.

"Come on nyt! Se alkaa ihan just!" Ville veti mut ylös Miken päältä ja mä irvistin sille niin rumasti ko osasin. Mikke naurahti.

"Me tullaan ihan just."

Ville häipy tarmoa tihkuen, kaks askelta vasemmalle ja yks suoraan menetelmällä pois huoneesta.

"Mä luulin lukinneeni ton oven!" Mä marisin Mikelle. Se käveli oven luo ja laitto sen lukkoon ja avas saman tien. Katoin sitä hämilläni. Sitten se laitto oven lukkoon nosti rivan ylös ja vetäisi sen turhankin äänekkäästi kiinni. Ovi oli lukossa.

"No emmä voinu tietää et siinä on joku jekku."

"Tulkaa ny jo, te missaatte hyvät alkutekstit!" Ville huusi olohuoneesta.

Ööh, okei? Mikke tarttu mua nauraen kädestä ja veti olohuoneeseen. Me vallattiin nojatuoli, jossa istu kaks ihan mukavasti.

Mä en tiedä mitään muuta siitä leffasta, ko että siinä oli autoja ja ihan mukiin menevän näköinen päähenkilö. Oli vähän muuta puuhaa. Mä nimittäin nukahdin, kuulemma jo leffan alun alkupuoliskolla. Mä heräsin siihen, kun Mikke nousi jaloilleen mun alla.

"Tää ei sit tarkota, et mä olisin mitenkään vähemmän maskuliininen tai miehekäs, mä oon vaan enemmän väsynyt ku sä", mä sanoin heti tajuttuani tilanteen.

"Niin niin, ihan miten neiti itse haluaa", Mikke sano ja kanto mut sänkyyn.

----

Palautetta kaivaten, spok.

Niin ja anteeksi ruotsinkielen virheet jos niitä näkyy. :)