Ville

Puolen päivän paikkeilla heräsin siitä portailta hirveässä jysärissä. Jormaa ei näkynyt missään. Lähdin saunan taakse kuselle, ja siellähän se komistus makasi kuorsaamassa selällään. Housujen vetoketju oli auki ja puolijäykkä kalu retkotti ulkona. Hän oli ilmeisesti sammunut kesken kusemisen. Lorottelin vähän syrjemmälle ja päätin antaa miehen jatkaa uniaan. Menin tupaan laittamaan aamiaista. Puolen tunnin kuluttua päätin, etten sittenkään halua syödä yksin, ja menin herättämään Jormaa. Hän ei ollut hievahtanutkaan tällä välin. Polvistuin hänen viereensä ja nappasin sen kyrvän suuhuni. Sain lutkuttaa aika kauan ennen kuin Jorma havahtui örisemään:

- Mitä vittua…

- Aamiaisaika, mumisin kovettunut vehje suussani.

- Ihanaa. Kyrpää aamupalaksi, hän huokaili.

Ja spermaa kyytipojaksi. Häneltä tuli nimittäin aika pian ininän ja kiemurtelun säestämänä vähän kusenmakuista mälliä ainakin desin verran. Sain kiskottua hänet siitä mukaani tupaa kohti. Portailla huuhdoin sperman maun pois raa’alla kossulla. Jormakin tarttui pulloon varsin hanakasti. Ruokapöydässä yritin ehdottaa saunan lämmittämistä, että saisimme pestyä eiliset krapulat pois ja puhtaat vaatteet päälle. Hän torjui toiveeni jyrkästi. Vain hampaat sai harjata, muuten se päivä ryypättäisiin vanhoissa paskoissa ja eilisissä, siis vielä yllämme olevissa kuteissa. Rappion piti olla kunnollinen. Menimme harjoittamaan sitä pihalle. Kun korkkasimme viimeistä kossupulloa, Jorma muisti yhtäkkiä:

- Hei, minullahan on tänään nimipäivä!

- Ai. Onnea! Mitä haluaisit lahjaksi?

- Parasta mitä vain sinä voit tarjota. Tiukan painiottelun ja kiimaisen persereiän. Tai jälkimmäisen vaihtoehtona kovan kyrvän minun perseeseeni, hän höpötti ja hymyili uudessa alkavassa kännissä.

- Sehän onnistuu!

Nousimme oitis taisteluasemiin ja hyökkäsimme toistemme kimppuun. Siis sitä ei voi verratakaan tavallisiin otteluihimme. Se oli hirveätä krapulaista ja humalaista sekoilua. Onneksi emme loukanneet itseämme siinä toheloinnissa. Kun painoin Jormaa alleni, hän äkkiä jähmettyi:

- Hei, me emme ennen olekaan painineet tässä asussa. Farkuissa, nahkatakissa ja bootseissa.

- Eipä muuten ollakaan.

Sitten jatkoimme vääntöä. Mutta vain hetken, sillä lipputangon suunnasta kuului surkea ääni:

- Auttaako tuo krapulaan?

Markku siellä huojahteli onnettomana ja hirveän näköisenä. Keskeytimme ottelun heti ja riensimme auttamaan toveria eli kiikutimme hänelle kossupaukun. Hän oli herättyään päättänyt lähetä kävelylle, kun ei ollut kehdannut näyttäytyä sellaisena lapsilleen. Hän alkoi toipua parista paukusta ja kysyi sitten:

- Miten te jaksatte painia krapulassa? Vai onko se oikeasti silloin kivaa?

- Ehkä kivaa, mutta ei missään tapauksessa vakavaa, Jorma nauroi.

- Tämä oli Jorman nimipäivän onnittelupaini, valistin vierastamme.

- Onko sinulla nimipäivä? Saanko minäkin onnitella sinua painimalla?

- Häh!? Ilman muuta, Jorma hihkaisi ja pomppasi pystyyn.

Pieni mustasukkaisuus kouraisi rintaani, mutta ennen kaikkea päivittelin, ettei minun pomoni olisi suostunut ikinä, mutta tältä täkäläiseltä Jormalta luonnistuu mikä vain. Äijät kävivät nurmikolle vastakkain. Markku oli suurin piirtein Jorman kokoinen, ehkä paljon ruumiillista työtä tekevänä vähän vantterampi. Sitten kamppailu alkoi. Alkuun he näyttivät olevan tasaveroisia, ja heitä oli pirun kiihottavaa katsella. Mutta eipä aikaakaan, kun ilokseni ja ylpeydekseni Jorma otti matsissa selkeän yliotteen. Markku sai kunnon kyytiä. Ähellys päättyi puhtaaseen selätykseen. Kun Jorma nousi puuskuttaen Markun päältä, tämä hihkui maasta silmät onnesta loistaen:

- Ei helvetti, tämä painiminenhan parantaa oikeasti krapulan!

Kiikutin hänelle naureskellen uuden paukun. Hän kiskaisi sen kitaansa saman tien ja katsoi sitten minua:

- Otetaanpa mekin yksi erä.

- Ei nyt sentään, yritin toppuutella.

- Ilman muuta! Tietenkin otatte. Nämä ovat mummon mökin pihapainit juhannuksen kunniaksi, Jorma hyppi riemuissaan.

Pitihän minun sitten painia. Markulla oli kyllä väkevät otteet, mutta hän taisi vain olla niin heikossa kunnossa sillä hetkellä, ettei hänestä ollut kunnon vastukseksi. Päihitin hänet aika nopeasti. Kun sitten kilistelimme Jorman tuomia paukkuja, Markku päästi suustaan sammakoita:

- Tiedättekö, jätkät, minä jo luulin, että te olette homoja, mutta tehän olettekin tosi miehiä, kun päihititte minut noin vain.

Minulla keitti välittömästi yli. Puristin käteni jo nyrkkiin ja meinasin tintata Markkua olan takaa, mutta Jorma mulkaisi minua vihaisesti ja puisti päätään. Sitten hän nauroi naapurilleen:

- No, oletkos sitten itse homo, kun hävisit meille niin helposti.

- Minäpä tunnustan teille yhden jutun näin miesten kesken, Markku huokaisi surumielisenä. – Joskus nuorempana minä rakastelin joitakin kertoja kahden eri miehen kanssa. Siis ennen kuin mentiin Annin kanssa yhteen ja alettiin lapsia tekemään. Nyt tekisi taas mieli kokeilla enemmän miehen kanssa, mutta ei sitä oikein arvaa. Eikähän täällä ketään olekaan, jonka kanssa voisi. Ettehän naura?

- Ei. Ei me naureta, Jorma puheli rauhoittavasti.

Markku jatkoi nyyhkytarinaansa kossupullon loppuun ja lähti sitten kotiinsa. Minä ärisin Jormalle:

- Sinä sanoit joskus, ettet siedä tahallaan typeriä ihmisiä. No tuossa oli yksi. Mikset antanut minun hakata sitä?

- Ihmisiä kohtaan täytyy olla myös armelias. Markku elää aika kiduttavissa ristipaineissa. Miksi rangaista häntä siitä?

- Hän ei koskaan aio ratkaista ongelmaansa, jos ei joku pakota häntä siihen! Onko se mitään elämää kärvistellä onnettomana, kun ei uskalla tehdä mitään?

Emme jatkaneet aiheesta enempää, mutta näin Jorman miettivän jotakin. Keräsimme kossupullot talteen ja avasimme oluet. Niitä lipittelimme sitten sen illan. Onneksi onnistuimme nyt sammumaan sänkyyn.

Seuraavina päivinä emme tehneet mitään erikoista. Kävimme soutelemassa ja teimme moottoripyöräretken lähiseudun nähtävyyksille. Emme painineet emmekä rakastelleet, mutta olimme koko ajan hellyyden kipeinä lääppimässä toisiamme. Meitä painoi keskiviikko, minun lähtöpäiväni. Minun piti järjestellä kaupungissa yhtä sun toista ennen kuin aloittaisin työt heinäkuun alussa.

Tiistai-iltana saunoimme viimeisen kerran. Lauteilla tartuin Jorman käteen, suutelin sormia ja huokaisin:

- Nämä ovat olleet saatanan hienoja päiviä. Kahden sinun kanssasi.

- Niin. Onni on ihanaa muttei ikuista, Jorma kuiskasi ja painoi poskensa olkapäälleni.

- Sinä et pidä tästä, mutta kysyn silti. Mikset sinä halua parisuhdetta?

- Jumalauta, Jorma kähähti, nosti päänsä ja veti kätensä pois. – Jos sinä sitä alat vonkaamaan, lennät minun elämästäni kuin Pitkämäen keihäs!

- En minä mitään vonkaa, väitin, vaikka sitä yritin juuri tehdä. – Eikö sitä saa edes kysyä!

- Ei saa, hän karjaisi ja rynnisti ulos.

Juoksin hänen peräänsä ja loikkasin pihalla hänen kimppuunsa. Kaaduimme ja hän jäi minun alleni. Hän pyristeli vimmoissaan, mutta minä niittasin hänet nurmeen.

- Mitä pahaa sinulle on tapahtunut, huusin niin, että sylki roiskui hänen naamalleen.

- Helvetti sinun kanssasi! Olkoon, minä kerron, hän huohotti, mutta rauhoittui sitten. – Minulla on vuosien varrella ollut kaksi pitkää parisuhdetta. Asuimmekin yhdessä. Toinen oli se painija, josta kerroin. Kumpikin suhde päättyi iljettävään valehteluun, saastaiseen huijaamiseen ja teeskentelyyn. Erot olivat täynnä periaatteetonta paskanjauhamista rakkaudesta ja läheisyydestä. Se oli niin halveksittavaa, että päätin, etten ikinä enää antaudu parisuhteeseen.

- Hei, ne tyypit olivat sinulle ihan vääriä. Voithan sinä löytää jonkun oikeankin kaverin.

- Ei ne jätkät olleet vääriä. Minä olin väärä.

- Etpäs. Tämän sinä kiistät, mutta tämä on totuus. Sinä olet jumalattoman herkkä mies niin kova tappelija kuin oletkin. Sinä olet niin herkkä, että sinua on älyttömän helppoa loukata niin, että sinä tunnet lohdutonta kipua. Sen pelossa sinä piilotat niin herkkyytesi kuin kaipuusi toisen ihmisen luo.

- Paskaa! Mitä sinä minusta tiedät!

- Minä tiedän sinusta kaiken. Mutta ennen kaikkea tämän: minä rakastan sinua!

Jorma tuijotti minua silmiin ja hänen suupielensä nykivät. Sitten hän kietoi arasti kätensä selkääni ja silitti sitä hellästi. Hän painoi pääni kaulaansa vasten ja kuiskasi korvaani:

- Kunhan et rakasta liikaa, ettet pety.

- Jorma, minä en pelkää rakkautta enkä elämää, vaikka niihin liittyy väistämättä pettymyksiä.

Sinä yönä rakastelimme ilman painiottelua.